Olen sitten onnistunut lihottamaan itseni yli satakiloiseksi naiseksi. Olen ollut aina pulska, mutta parikymppisenä paino alkoi hitaasti lisääntyä. Työuupumus ja siihen liittyvä univaje sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö saivat minut hillittömäksi ja välinpitämättömäksi syömisen suhteen.

Myöhemmin mukaan tuli alkoholi. Pakenin arkea oluen ja viinin avulla. En jaksanut ajatella enkä halunnutkaan. En halunnut itkeä. Join vaan. Suurin ongelmani on ollut lapsettomuus, josta olen tiennyt jo viisitoista vuotta. Olen silti pysynyt mieheni kanssa yhdessä, mutta asia on minulle vaikea vieläkin, miehelle ei niinkään. Hän on ihan tyytyväinen elämäämme nykyään. Minä taas ajattelen vähän väliä, että nyt meillä olisi 15-vuotias lapsi, mopon osto olisi edessä ja ammatin valinta ja aikuisuuskin alkaisi häämöttää. Itse olin vasta 18 kun menin naimisiin, pillerit jätin pois jo kuukauden kuluttua häistä. Miten eri tavalla elämä voikaan mennä kun itse olin sen ajatellut. Halusin ison perheen, paljon lapsia ja paljon rakkautta.

Minä en ole tyytyväinen, mutta en voi muuttaa asiaa, en saa lapsia vaikka mitä tekisin. Kiukuttelin ja halusin monta kertaa lähteäkin jatkamaan elämää yksin, vika kun vielä oli miehessä. Tosin jos ei olisi ollut, niin en silti ehkä olisi saanut lapsia. Minulla on PCO, eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä. Se todettiin pari vuotta sitten, mutta kuukautishäiriöitä on ollut aina.

Minä haluaisin saada itseni kuntoon. Minulla on jatkuvia ongelmia terveyteni kanssa ja tunnen itseni kuusikymppiseksi. En halua elää elämääni niin että jätän sen elämättä. Tiedän että monilla on sama ongelma, eihän Suomessakaan muuten olisi niin paljon rantojen miehiä ja muuten syrjäytyneitä.

Minä tiedän miltä tuntuu kun millään ei ole mitään väliä. Siihen on tultava nyt muutos, siksi kirjoitan ajatuksiani ylös. Elämäni on päällisin puolin kunnossa, olen jo aikuistunut monessa asiassa niin etten enää mökötä tai ole koko ajan hukassa, alan tuntemaan itseäni. Olen kuitenkin niin repsahtanut ja kulahtanut, mukavuudenhaluinen muija että jotain on tehtävä.

Jos satut lukemaan juttujani, kommentoi myös rohkeasti. Kuulisin mielellään muidenkin elämästä joilla on samantapaisia asioita elämässään. Olen oppinut siihen ettei omista asioista puhuta, joten en juurikaan keskustele näistä muiden kanssa.

Iloista mieltä teille ihmiset.

Lyyli